Bondi jaksoi seisoskella hyvin paikallaan Saijan noustessa selkään, ja matkalla se hieman ihmetteli matkatoveriaan, jolla oli niin kauhea kiire.. Maastoesteradalle saavuttaessa kuitenkin nousivat tämänkin orin korvat höröön, ja lähdimme heti sitä verryttelemään. Ratsukko teki paljon voltteja ja kaarevia uria jotta ori saataisiin vertymään ennen esteiden hyppelyä. Bondi maiskutteli kuolainta mukavan näköisesti, mutta kääntyili hieman liiankin nopeasti, eikä taipunut kunnolla. "Pidä sisäpohkeen lisäksi ulkojalka lantiostasi asti hieman taempana, niin se tukee oria taipumisessa, se ei toimi pelkällä sisäpohkeella!" Kun Saija alkoi ratsastaa oria kaikilla raajoillaan, alkoi ero Bondissakin näkyä. Se taipui kuuliaisesti ja sen askellajitkin alkoivat vertyä. Laukkaverryttelyssä teimme hieman puolipidätteitä, joiden jälkeen pyysimme oria eteen; näin saimme takaosaa paremmin alle ja laukkaa ponnekkaammaksi. Verryttelyesteillä ori hieman innostui ja hyppäsi ihan ylisuuren loikan pienelle tynnyrille, joten tulimme tätä estettä vielä muutamaan kertaan. Saija pysyi hienosti lähellä hevosta ja pääsi hyvin mukaan hyppyihin, joten rataan siirryttiin suht pian. Hyvän verryttelyn ansiosta Bondikin kääntyili näpsäkästi, ja oli hyvin innostunut tehtävistä joita Saija sille antoi. Muistakaa siis aina hyvän verryttelyn tarkoitus!
~ Rebecca, LR
Bondi käveli jo reippaasti maneesissa kun saavuin, joten aloitimme heti verryttelyn. Saija oli kertonut että Bondi oli hieman jäykempää sorttia, joten he tekivät muita enemmän ympyröitä ja voltteja verrytellessään. Aloimme hetken kuluttua tulemaan ravipuomit molemmilla pitkillä sivuilla; toisella pitkällä sivulla puomit olivat pitkillä väleillä, ja toisella sivulla välit olivat niin pienet että Bondikin joutui askeltaan reilusti lyhentämään. Bondi oli hyvin hereillä koko ajan ja vaikka aluksi puomit hieman kolisivatkin, ori pysyi hyvin Saijan hallinnassa. Otimme puomit myös laukassa, jolloin Bondi hieman innostui ja teki kaikkien yllätykseksi pukin. Tähän Saija kommentoi nauraen, että Bondilla oli ollut pari vapaapäivää; jatkoimme harjoitusta. Tämän jälkeen ori toimi hienosti eivätkä puomitkaan enää kolisseet. Verkkaesteenä otimmekin kaksi ristikkoa, joiden väliin tuli ottaa hevosesta riippuen 4 taikka 5 askelta. Bondi tuli tämän välin neljällä, jonka jälkeen pyysin Saijaa tulemaan välin 5 askeleella. Bondi hieman heilautti päätään kun se joutui hidastamaan askeltaan, mutta tuli hienosti välin 5 askeleella, vaikkakin viimeinen askel mahtui vain juuri ja juuri ennen estettä. Aloimme hyppäämään tätä suhteutettua lopulta ihan kunnolla; pysty, neljä laukkaa, okseri. Estekorkeus olis aluksi vain sen 60cm, että hevoset vetryisivät isompiin hyppyihin. Kerran näimme jättiloihan, kun Saija yritti ottaa väliin viisi askelta, mutta Bondipa päätti tulla välin neljällä; onneksi Saija pysyi kyydissä! Lopputunnista Bondi ja Saija pääsivät hyppäämään 120cm pystyä ja 130cm okserin kahteen kertaan, emmekä nähneet tänään tiputuksia ollenkaan tältä ratsukolta! Loppuverryttelyissä Bondi oli hyvin kuulolla, ehkä hieman reipas. Valmennus meni jokatapauksessa hyvin tältä ratsukolta, ja heidän yhteistyötä oli kiva katsoa. ~ Rebecca, Bohelia
Alkulämmittelyissä Bondi oli hiukan laiskan livakka, kentällä se ei oikein syttynyt vaan löntysti hangessa sen mikä oli pakko. Maneesissa esteet nähtyään se hieman virkosi, alkulaukassa se oli jäykkä ja punkeva, lämppäriesteillä Bondi pudottikin esteen. Kun Saija antoi kunnolla pohjetta ja napautti raipalla merkiksi että nyt tosissaan, Bondi alkoi nostella jalkojaan sen mukaan kun esteetkin nousivat. Kun esteet olivat valmennuskorkeudessa 90 sentissä, alkoi Bondikin virkistyä ja taipua. Ensimmäinen tehtävä oli Bondille helppoa kauraa, oikeat ponnistuspaikat löytyivät kaikilla teillä tuossa tuokiossa. Seuraavassa tehtävässä Bondi olikin hieman vaikeuksissa, vaikeilla kiemurateillä ja tiukoissa mutkissa. Bondi painautui pohjetta päin ja punkesi lapa edellä esteelle, jolloin Saijan oli pakko muutaman kerran ohjata Bondi pois esteeltä, muuten olisi tullut törmäys. Parin epäonnistumisen jälkeen teimme hetken aikaa Bondilla ympyröitä, voltteja ja taivutuksia. Bondin oli alettava kuuntelemaan sisäpohjetta. Kun Bondi oli kuuntelevainen ja reipas, kokeilimme tehtävää uudelleen ja nyt se sujui jo paljon paremmin. Bondi on hieman hidas jaloissaan ja se on aina välillä vaikeuksissa itsensä kääntämisessä mutkissa. Bondia voikin kotona treenata herkemmäksi pohkeelle ja tiukkoja mutkia täytyy myös treenata. Esteillä Bondilla ei ollut mitään hätää, ori hyppäsi kaikki esteet lämmettyään reilusti ilmavaraa jättäen. Bondilla on hyvin miellyttävä hyppy ja muutenkin se vaikuttaa kovin varmalta menijältä. Sarjoilla Bondilla ei ollut hätää, se oikein innostui sarjasta jossa oli kaksi 90cm pystyä, yksi 95cm pysty ja yksi 100cm okseri. Tämän sarjan jälkeen Bondi teki ilopukin ja pienen laukkaspurtin ollessaan niin paineissaan. Erikoisesteilläkään ei Bondilla ollut hätää, tutustuttuaan niihin kunnolla se hyppäsi kaikki risuesteistä vesimattoesteisiin reilulla ilmavaralla. Lopuksi teimme radan joka sisälsi kaikennäköistä estettä korkeudella 90-100cm. Siinä Bondi näytti kykynsä ja oli oikein liekeissä! Pääosin Bondi osoitti olevansa hyvin potentiaalinen estehevonen, ei kun kisaradoille pienen treenin jälkeen! ~ Zana
Bondin innostus alkuverryttelyssä oli vähän niin ja näin, ja Saija sai käyttää todella vahvaa pohjetta ja raippaakin, että edes jonkinlainen eteenpäinpyrkimys löytyi. Volteilla ori kaatui aluksi vähän sisäpohjetta vasten. Kun esteitä alettiin hyppäämään, muutos orissa oli todella valtava. Bond ja Saija olivat ensimmäisenä hyppyvuorossa, ja Bond näytti esimerkin askeleet esteille sovittavasta hevosesta. Saijan myötäys oli hyvä, mutta muistathan aina katsoa seuraavaa estettä kohti jo edellisen päällä. Laukanvaihto esteen päällä tuotti ratsukolle vaikeuksia, mutta loppujen lopuksi sujui sekin. Radalla Bond oli parhaimmillaan sarjalla. ~ Sikke
Tullessani ulos tallista Pimun kanssa odotit Bondin kanssa tallipihassa. Koko konkkaronkka lähti johdollani matkaan. Hetken kuluttua pyysin teitä ottamaan ohjat ja siirtymään raviin. Kamalasti en ehtinyt seurailla alkuverkkaanne, koska Pimu oli todella innoissaan päästessään maastoon. Pian pääsimme hyvälle laukkapolulle ja otimme laukan. Annoimme hevosten vähän päästella höyryjä joten käskin löysentämään ohjaa.
Kohta olimmekin jo saapuneet maastoesteradan alkuun. Ensimmäisenä esteenä radalla oli noin 50cm tukki. Bond hyppäsi sen yli oikein rauhallisesti ja tyylikkäästi, ei ollut mitään moitittavaa. Laitoin teidät kuitenkin alkulämpäksi hyppäämään sen vielä pariin kertaan. Seuraava este olikin oja, jonka takana oli noin 60cm korkuinen risukasa. Ojan yli mentäessä Bond odotti mielipidettäsi, mutta rohkaisit sitä ja herra ylitti ojan hienosti. Takana oleva risukasakin meni siinä samassa, taaskaan ei ollut moitittavaa. Kunnon kehut annoin hyppyjen tyylikkyydestä. Valmennuksen lopuksi pääsitte kiertämään radan jossa oli 50, 60 ja 80cm korkuisia esteitä. Radalla Bond meni hienosti, ainoa pieni huomautettava asia lienee sen innostuminen. Bond kuitenkin pysyi koko ajan hallinnassasi ja selvisit hyvin. ~ Lisa
Ulkoasu © Pilvimarja / Rinja